torstai, 4. kesäkuuta 2009

Loppukommentit...


Kiitos kaikille osallistuneille! Kaksi kuukautta tuntui olevan melkoisen sopiva aika tällaiselle vaihdolle. Ikäviäkin juttuja tapahtui ja Tuuliaalta jäi yksi paketti saamatta, mutta enköhän minä jotain keksi. Onko kaikki nyt kuitenkin saaneet omat viimeiset pakettinsa?

Uuden ringin alkamista on kyselty ja siihen en osaa vastata mitään muuta, kuin että minun kapasiteetti ei ainakaan tällä hetkellä riitä ringin emoiluun. Jos joku haluaa alkaa emoilemaan uutta kierrosta niin eikun uutta rinkiä pystyyn! =)

Ihanaa, aurinkoista ja leppoisaa kesää kaikille!


T: Hanne-emo

Viimeiset paketit

Ihanaa kesäkuuta kaikille! Rinkihän on loppunut jo muutama päivä sitten ja tässä olen odotellut viimeisiä raportteja, jotta saan kaikki kerralla päivitetyksi.

18. Tiina K:n ystävänä oli mammanen.
10. Ikki on saanut ihanan kesäisen kankaan, josta tullee tunika, suurkiitokset ystävälle eli Nyytille.
15. Nyytin ystävänä oli Johanna.
20. Taika Taigan ystävänä puuhasteli Ikki.
8. Esikko on saanut paketteja Taika Taigalta.
5. AnneHelenan ystävänä oli Täti Sininen.
9. PäiviS:n ystävänä oli Tuuliaa.
4. Appelsiinin ystävänä oli Riitu.
22. Täti Sinisen ystävänä oli Nirunaru.
2. Liisan ystävänä oli Tiina K.
3. Pirjon ystävänä oli Mette.
19. Nirunarun ystävä oli appelsiini.
12. Johannan ystävänä oli Pirjo.
14. Mammanen on saanut ihanan paketin ystävältään AnneHelenalta.
17. Sannan höpinöitä, ystävänä Esikko.
1. Tuuliaan ystävänä TiinaR.
7. TiinaR:n ystävänä oli Sannan höpinöitä.
13. Willis, ystävänä PäiviS.
21. Janttu, ystävänä Willis.
16. Riitun ystävänä Janttu.
11. Metten ystävänä oli Liisa.

lauantai, 9. toukokuuta 2009

Ringin lopputsemppaus

Toukokuista lauantaita!

Ensinnäkin anteeksi, kun emo on ollut hieman hitaanlainen, mutta täällä ollaan kipeinä.

Kaksi olen tiputtanut ringistä pois, toisen hänen omasta pyynnöstään ja toisen sääntörikkomusten vuoksi. Ikävää, mutta salaisten ystävien kannalta varmaan parempi saada lähetykset ajoissa ja kuulla onko lähetykset olleet mieluisia vai ei.

Tästä voi tietenkin marmattaa emolle, mutta melko turhaa kuitenkin, sillä säännöt oli selvät rinkiin ilmoittautuessa.

Nyt on siis viimeinen kuukausi rinkiä menossa ja sitten päästään nauttimaan kesästä. Jos joku on innostunut emoilemaan tätä rinkiä jatkossa, niin voi ilmoittautua minulle. Jos ei niin tästä tuli sellainen kokeilu :)

Jokatapauksessa emo vetäytyy nyt potemaan flunssaa ja viettämään äitienpäiväviikonloppua!

Hyvää Äitienpäivää teille!

lauantai, 18. huhtikuuta 2009

Emolla nettikatkos

Mulla on kone temppuillut niin pahasti, että kaatuu joka kerta kun edes avaan koneen. Ihme jos saan tämänkään kirjoitettua...

Siispä koittakaa pärjätä ilman emoa hetkinen, maanantaina lähtee kone huoltoon!

Palailen linjoille, kunhan saan koneeni takaisin.

keskiviikko, 8. huhtikuuta 2009

Uutisia

Ilokseni voin ilmoittaa, että kaikki on edelleen mukana :)

Muistattehan, että ensimmäisen paketin pitää olla perillä viimeistään 15.4!

Aurinkoa päiväänne!

-Hanne-